Takuu kuluttajakaupassa

Caveat emptor – Varokoon ostaja

Takuun antaminen on vapaaehtoista

Laki ei määrää antamaan takuuta, vaan sen antaminen on vapaaehtoista. Ilman takuutakin myyjä vastaa virheestä lain virhevastuusäännösten perusteella. Takuun on oltava ostajalle lisäetu, eli sen on annettava tälle lain säännöksiin nähden paremmat oikeudet.

Antamalla takuun yritys sitoutuu vastaamaan tavaran käyttökelpoisuudesta tai muista ominaisuuksista määrätyn ajan. Takuunantaja vastaa takuuaikana ilmenevistä vioista ja muista takuussa määritellyistä asioista.

Takuuajan päättyminen ei merkitse sitä, että yrityksen vastuu virheestä samalla päättyisi. Jos takuuta ei ole tai se on kulunut umpeen, myyjä vastaa virheestä kuluttajansuojalain virhevastuuta koskevien säännösten perusteella, eikä tätä vastuuta voi rajoittaa takuun ehdoilla.

Kuluttajakaupan takuudoktriinin voi sanoa saaneen alkunsa vasta kuluttajansuojalaista, jonka ensimmäisen version (KSL 1978:38) 5 luvun 5§ määrittelee takuun lakiin perustuvana seuraavasti:

”Milloin myyjä tai joku muu hänen lukuunsa on antamalla kaupassa ostajalle takuun tai muutoin sitoutunut vastaamaan tavaran laadusta, on tavarassa katsottava olevan virhe, jos se poikkeaa sitoumuksessa ilmoitetusta eikä myyjä osoita tämän johtuvan ostajaan syyksi luettavasta seikasta tai tavaraa luovutuksen jälkeen kohdanneesta tapaturmasta.”

Tätä täsmällisempään takuun määrittelyyn, sen sisältöön ja kattavuuteen ei vielä tuolloin pystytty. Olennaisin seikka kuitenkin kuluttajansuojan näkökulmasta oli myyjälle käännetty todistustaakka, onus probandi. Nyt kuluttajakaupassa todistustaakka virheen alkuperästä on vielä ankarammin myyjällä, sillä nykyisin myyjä vastaa myös piilevistä virheistä, jotka ovat olleet tavarassa vaaranvastuun siirtyessä ostajalta myyjälle eli luovutushetkellä. Tämä ns. virheolettamasääntö kuuluu seuraavasti:

”Virheen oletetaan olleen olemassa vaaranvastuun siirtyessä ostajalle, jos se ilmenee kuuden kuukauden kuluessa tästä ajankohdasta, jollei toisin osoiteta tai oletus ole virheen taikka tavaran luonteen vastainen.”

Takuun paradoksi

Takuu voi olla hyvä keino paikattaessa lakiin jääneitä aukkoja, kuitenkin takuuehtoja tulkittaessa voidaan taas joutua uusiin ongelmiin. Kun takuuta käytetään sekä markkinointi- että kilpailukeinona se saattaa johtaa oikeudellisiin ongelmiin, jotka toisaalta harhaanjohtavat kuluttajia tai toisaalta ovat kilpailijan kannalta sopimattomia tai suorastaan vilpillisiä. Kuluttajien ongelma on tosiasiassa siinä, että lähes jokainen kuluttaja itsekin siihen uskoen, väittää tietävänsä mikä takuu on. Suurin osa heistä tuskin tuntee riittävästi edes omaa kansallista lainsäädäntöään puhumattakaan EU:n sääntelystä tai muusta kansainvälisestä sääntelystä.

Takuuta käytetään usein vapautuslausekkeena lakisääteisestä virhevastuusta eli tosiasiassa kuluttaja usein saa paremman suojan jo pelkästään lain mukaan (ex lege). Kestokulutushyödykkeiden lakisääteinen virhevastuuhan jatkuu useimmiten pitkään vielä takuun umpeutumisen jälkeen. Tosin liian usein katsotaan takuun päätyttyä myös virhevastuun päättyneen. Takuuta käytetään monesti myös harhaanjohtavasti niin, että sen nimeke ja sisältö ovat ristiriitaisia. Tällaisista esimerkkeinä mainittakoon hintatakuu, tyytyväisyystakuu, elinikäinen takuu, jatkotakuu, voimatakuu ja 'purjehduskauden takuu', joiden kaikkien sisältö on paitsi harhaanjohtava myös riittämätön.